Haluatko tukea MLL Virtain Yhdistyksen toimintaa?

Yhdistykset tarvitsevat toimiakseen sekä aineellista että henkistä tukea. Järjestötoiminnan luonteeseen kuuluu olennaisena osana vapaaehtoisuus ja sama koskee myös toiminnan tukemista.  Olemme todella kiitollisia kaikesta avusta toiminnan tukemiseksi!

Helpoimmillaan yhdistyksen tukeminen onnistuu jäseneksi liittymällä, jolloin jäsenmaksun myötä yhdistys saa taloudellista tukea. Jäsenyyteen voi myös liittää halutessaan erilaisilla tasoilla toteutettua vapaaehtoista osallistumista yhdistyksen tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Myös osallistumalla yhdistyksen järjestämiin maksullisiin tapahtumiin tuet välillisesti toimintaa, sillä toimintojen maksutuotot ovat osa järjestötoiminnan tulorahoitusta.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi sääntöjensä perusteella vastaanottaa rahalahjoituksia ja testamentteja. Lahjoitukset ovat pitkällä aikavälillä auttaneet merkittävästi yhdistystä ylläpitämään monipuolista toimintaa. Lahjoituksen voi osoittaa johonkin tiettyyn tarkoitukseen tai yleislahjoituksena, jolloin yhdistys päättää itse, kuinka lahjoitus kohdennetaan. Aiempina vuosina olemme saaneet mm. yksityishenkilöiden tai yritysten vuosijuhla-rahalahjoituksia.

Testamenttilahjoituksissa tulee osoitus mainita selvästi, jotta lahjoitus kohdentuu juuri sille yhdistykselle ja alueelle, jolle testamentin jättäjä haluaa, esimerkiksi "MLL:n Virtain yhdistys".


Lahjoitusasioissa pyydämme olemaan yhteydessä sähköpostilla: virtain.yhdistys@mll.fi